tiistai 27. marraskuuta 2012

Valoa pimeään...

Kaivoin komeron uumenista kaikki kynttilätavarat esille - ihan kivastihan sieltä löytyi kaikenlaista. Näin joulun alla pitää tarkistaa, että missä jamassa kynttilätarpeisto on. Pieniä lyhtykynttilöitä, niitä joulunpunaisia, lisäsin kauppalistaan sekä tuikkukynttilöitä, joita kuluu aina runsaasti.


Nuo valurautaiset kynttilänjalat sekä matalat lautasmalliset alustat ovat suosikkejani (Tiimarilöytöjä joskus aikoinaan). Tuossa suolalampun laatikossa (ja lattiallakin) on kynttiläjämiä edellisvuosilta, joita en ole osannut poiskaan heittää. Ja hyvä niin, sillä löysin yhden mielenkiintoisen askarteluidean, johon niitä voisi käyttää: kananmunankoteloista tehtävät sytykeruusut. Video-ohje ruusujen tekoon löytyy mm. täältä.



Tässä vielä kynttilöiden luomaa tunnelmaa, joka on aika jäljittelemätöntä (vaikka kaupoista niitä led-kynttilöitä löytyykin, niin eivät ne silti oikein korvaa aitoja kynttilöitä). Ensi sunnuntaina saadaan jo sytyttää ensimmäinen adventtikynttilä, sitä odotellessa <3

2 kommenttia:

  1. Pitäis kans ottaa kynttilät esille. Mä löysin koneelta pari kuvaa kynttilöistä koneelta. Sain synttärilahjaksi roosanauhan tuikkuja ja hopeisia kynttilöitä. Mulla on myös viime vuodelta nimipäivälahjaksi saatuja pinkkejä tuikkuja ja löytyy varmasti myös kynttilöitä.

    VastaaPoista
  2. Hopeiset kynttilät on upeita! Pinkit tuikut kuulostaa söpöiltä - tuovat varmaan kivasti vaihtelua tavallisiin valkoisiin. Mulla on ollut joskus ruskeita tuikkuja ja ne tuoksuivat suklaalta <3 Niitä olen kaivannut, pitäisi yrittää löytää jostain :)

    VastaaPoista